keskiviikko 31. elokuuta 2011

Juhlineet



Seitsemän vierasta seitsemänvuotiaalla. Valtava kasa vaaleanpunaista muovia (=uudet lelut). Yksi haljennut iso terassikukkaruukku, yksi valtava patti takaraivossa. Kaikki hengissä.

Oli meillä kakkukin, se oli hyvää, mutta ruma. Erityismaininnan sen sijaan ansaitsee puhtaanapitolaitos (=kuopus), joka toimi erittäin valppaasti pöydän alla ja pääsi maistelemaan kaikkea ruokavalioonsa kuulumatonta, kuten läjäpäin popcornia sekä elämänsä ensimmäisen karkin. Se oli juhlien muikein hymy!

maanantai 29. elokuuta 2011

Inspiraatio: mustaa ja valkoista ja vähän väriä





Kuvat: Hus & Hem


Apua. Jostain pitäisi saada voimaa ja inspiraatiota huomisten synttärijuhlien järjestelyyn ja kodin siivoamiseen. ...voisiko enempää ollakaan maanantai(fiilis)? Uskottelen siis hakevani tästä koneelta inspiraatiota, vaikka todellisuudessa tämä lienee puhdasta pakoilua.

Arvatkaa muuten, heinäkuussa hajosi se pyykinpesukone ja tälle kuulle ehti vielä mukavasti mikroaaltouunin hajoaminen!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sinkkuu ja punkkuu




Purjehdusviikonloppu merellisisssä väreissä -sinistä ja punaista (tai kuten nykykoululaiset sanoo, sinkkuu ja punkkuu). Naapuriveneessä oli punaiset pyykkipojat ja punaiset köydetkin, jotka mätsasivät hienosti sinisten pyyhkeiden ja sinisen purjeen kanssa. Wau.


Farkut: Liu Jo (mun lempparit, kyllä!), vyö Tommy Hilfiger, t-paita Filippa K, bikinit Freya


Veneessä vaatetus on ihan simppeliä, sillä tosielämä purjeveneessä on kosteutta, suolan tuntua sekä muuta sotkua, ja auringonvalo haalistaa kaiken (paitsi vaatteisiin tarttuneet aurinkorasvatahrat). Kun kassiani kaivelin, löytyi sieltäkin aika klassiset värit.


Pojan fleece: Polarn et Pyret


Toiset ihasteli maisemia, toiset mutaa ja meduusoja. Saunottiin ja uitiin tietenkin ja sitä ennen käytiin kalastamassa verkoilla kuhaa, ahvenia ja pari kampelaa (kuvassa). Poika oli ihan tohkeissaan uudesta fleecestään, on ihan levän ja ninjojen värinen!

P.S. Jottei vaikuttaisi liian idylliseltä, lapset olivat aivan hirveitä koko reissun ajan. Lähden tästä huuhtomaan häpeäntunteita ansaitulla lasillisella punaviiniä...

perjantai 26. elokuuta 2011

Hiiohoi!


Neule Esprit, hame Tara Jarmon, kengät Furla

Upea viikonloppu tulossa! Flunssat on sairasteltu ja aurinkoa luvassa -juuri sopivasti kun meillä on viikonlopulle kivoja suunnitelmia. Jo eilen oli itseasiassa tosi lämmintä! Ihan viikonloppu-olo jo eilisestä asti, varsinkin kun kävin töissä piipahtamassa. Niitä asukuvia toivottiin tuossa aikaisemmin, joten tässä siis eilistä työasua. Meillä on toimistalla _erittäin_ rento pukeutumiskulttuuri, mikä on välillä vähän hankalaakin. Minä haluan kuitenkin pukeutua töissä vähän siistimmin pistämättä silti silmään "tiukkapipona". Yritin vähän "arkistaa" juhlahamettani tuolla neuleella (jep, kuuma tuli), kun hamettakaan ei kauheasti tänä kesänä päässyt pitämään (tuli siis himo pitää sitä). On ollut melko juhlaton kesä!


Nyt pakkaamaan! Oikein kaunista viikonloppua!


tiistai 23. elokuuta 2011

Juhlavalmisteluja



Meillä vietetään ensi viikolla esikoisen 7v.-juhlia, ja olen etsiskellyt vähän juhlaideoita. Kavereiden kutsut lähtivät ihan Tiimarin valmiina "Barbie muskettisoturina" -kutsuina, sillä se on parasta mitä tytär tietää, ja hän aikookin 17-vuotiaana ratsastaa Pariisiin muskettisoturikouluun. Kuulema.





Etsystä löytyi kyllä mahdottoman söpöjä bannereita/juhlanauhoja GFettiltä monella eri kuviovaihtoehdolla, ja laitoinkin jotakin tilaukseen, vaikka eivät noihin ekoihin juhliin ihan taida ehtiäkään. Lisäksi sama myyjä myy myös konfettia, ja niissäkin on paljon kuviovaihtoehtoja. Ihan harmittaa, etten tilannut samalla tuota sormus-konfettia, olisin keksinyt sillekin jo käyttöä häälahjankin koristeina. Värit noihin bannereihin sekä konfetteihin saa valita itse aika kattavasta värikartasta, eikä hinnatkaan ole pahat postimaksuineen kaikkineen.





Kaikki kuvat GFetti

maanantai 22. elokuuta 2011

Koteloidutaan kotiin




Kuvat H&M Home

Ihanan viikonlopun jälkeen arkinen maanantai -harmaata, sateista ja vieläpä kamala flunssa. Olen lakana-addikti muutenkin, mutta erityisesti tällaisena päivänä syksyn alla on vaikea vastustaa tilaamasta noita H&M Homen uusia lakanoita! Varmasti olisi mukavampi sairastaa, ellei jopa niissä tervehtyisi nopeammin.

Makuuhuoneen kruunaisi tämä Iittalan Kaasa -tuli (saatavilla syyskuun alusta). Voisiko ollakaan kotoisampaa?



Kuvat Iittala


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Miniloma




Söimme eilen Helsingin Pohjoisesplanadilla sijaitsevassa ravintola Sassossa, jossa hyvän ruuan lisäksi minua ilahduttavat sen valoisuus ja kaunis, yksinkertainen sisustus ja kattaus. Valkoisten lautasien (miten kauniit ovatkaan nuo leipälautaset!) ja kirkkaitten lasien joukossa on hieno, mietitty yksityiskohta: hiekan väriset Kartio-vesilasit. Viinilistalla oli mukava määrä laseittain myytäviä viinejä, joten saatoimme ottaa joka ruokaan sopivan viinin, vaikka söimmekin eri annoksia.




Meidän piti jatkaa juhlimista vielä ravintolan jälkeenkin ja suunnata jonnekin drinksuille ihanan lämpöisessä kesäyössä, mutta onnistuin saamaan eilisen päivän kuluessa flunssan, ja niinpä lähdimme hotellille lepäilemään. Vaahtokylvyn (miksi me ei kotona ikinä kylvetä?!) jälkeen oli ihanaa vain käpertyä miehen kainaloon ja nukahtaa hotellin ihanan pehmeisiin lakanoihin. Miten hotelleissa ne lakanat ovatkin aina niin taivaallisen silkkiset?

lauantai 20. elokuuta 2011

Sain prinssin





Minä sain prinssin 6 vuotta sitten (ja tuon rannerenkaan prinssiltäni rippilahjaksi n. puoli elämää sitten) ja nyt on laukut juhlamekkoineen ja pukuineen pakattu. Lähdemme viettämään hääpäivää kaupungille, ravintolaan, hotelliin. Tunnen itseni prinsessaksi!

Onnellista viikonloppua!


perjantai 19. elokuuta 2011

Kesän lapsia




Loppukesä on minulle aina vähän vaikeaa, haikeaa aikaa. Onhan se alkusyksy komea, mutta minun vuodenaikani on ehdottomasti kesä. Ollaankin yritetty nauttia kovasti näistä viimeisistä kesäisen lämpimistä päivistä. Aurinkoisia päiviä pihalla, iltalenkki kesäsateessa. Eilen kaupungillakin oli vielä kesä ja turisteja.


Silkkipaita Gant (vanha), farkut Liu Jo



Meidän virallinen kesälapsi (joka odottaa jo rakastamaansa talvea ja lunta) täyttää tässä kuussa seitsemän. Hänen myötään minusta on nyt tullut ekaluokkalaisen äiti, ihan uusi rooli minullekin. Koulun alku ei sujunut ihan niin hyvin kuin toivoimme, sillä tyttären kaverit laitettiin eri luokalle. Olen löytänyt itseni tästä koneelta kirjoittelemassa rehtorille... Olen aina pitänyt itseäni ihan järkevänä äitinä, mutta olenko nyt sitten virallisesti kanaemo? Voiko lastansa puolustaa leimautumatta? Enkö saisi edes jotakin kivempaa nimeä (poikani, 4v., ehdotti kyllä tässä yksi päivä sanaa lehmä, hmm...)?


 P.S. Sillä välin...





keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ostoslistalla pikkumusta(t)

Viime aikoina päässä ovat pyörineet työasiat. Pitäisi tehdä päätöksiä töihinpaluun suhteen, mutta toisaalta työpaikalla tapahtuu niin paljon koko ajan, että en ole oikein kärryillä mistään (eikä nekään ole). Varmaa on vain, että toimenkuvani tulee muuttumaan. Hmm... Tämän kaiken voi onneksi kääntää niin, että tarvitsen joka tapauksessa uusia vaatteita!



1. Michael Kors/www.stockmann.com 2. Filippa K/www.stockmann.com 3. Esprit MUOKS Nähtävästi saatavilla mustana myös www.stockmann.com
 

Ensimmäinen mekko olisi pelastus kaikkiin firman juhlavampiin tilaisuuksiin ja vapaa-ajalla se kävisi juhlavana asuna teatteriin yms. menoihin. Keskimmäinen mekko toimisi hyvin erilaisissa kokouksissa siistinä asuna, jota voisi asustaa monella eri tavalla. Kolmas mekko taas olisi se kiireisten/väsyneiden aamujen pelastusmekko, jonka asustamiseen riittäisi vain ruskeat saappaat tai ruskea laukku. Tummansininen olisi vähän uudenlaisempi väri omaan kaappiini, mutta näitä kyllä saa mustanakin.

Klik-klik-klik. Ehdottomasti täytyy tutkia näitä vähän tarkemmin.

tiistai 16. elokuuta 2011

Tunnustuksia



Sain jo heinäkuussa Powderroom:in Hannalta ilahduttavan blogitunnustuksen, joka jäi lomien takia (hyi minua) odottelemaan eteenpäinlaittoa.




Tänään sain toisen tunnustuksen Näköisiäkulmia:n Hannalta, joten lienee aika laittaa vihdoin tunnustukset eteenpäin. Jälkimmäiseen tunnustukseen kuuluu vastata kymmeneen kysymykseen ja laittaa tunnustus kiertoon 10 upealle blogille.


Tässä minun "oikea rivini":

01. Suosikkiväri: Vaatteissa musta (varsinkin talvella), sisustuksessa valkoinen. Kun maalaan vesiväreillä, en vain pääse eroon sinisestä, murretusta violetista ja surullisen sävyisestä turkoosista.


02. Suosikkieläin: Kissa. Elän toivossa, että sellainen tulisi ja asettuisi taloksi.



03. Suosikkinumero: Hmm... 23 on tärkeä numero: kaksi lapsistani ovat syntyneet kuun 23.päivä, samoin äitini. Mieheni ja minun ensitreffini olivat myöskin kuun 23. päivä -sama päivä jolloin vanhempani menivät naimisiin (mutta tietenkin paaaaljon aikaisemmin)

04. Suosikkini alkoholittomista juomista: Maito *punastuu*




05. Facebook vai twitter? Facebook, vaikka se ei kyllä ole minulle kovinkaan tärkeä.

06. Intohimosi? Suklaa, sisustaminen ja kauniit vaatteet. Suhtauduin myös liiankin intohimoisesti työhöni, josta jäin äitiyslomalle.






07. Saada vai antaa lahja? Myönnettäköön, että minulle on vaikea antaa lahjoja. Ehkä siksi mieluuumin annan niitä, ja olen todella innoissani silloin, kun uskon löytäneeni jotain, mistä saaja pitää.

08. Suosikkikuvio: Raita t: raitapaita-addikti




Kuvat: we<3it


09. Suosikkiviikonpäivä: Lauantai. Perjantaisin olen työviikon jälkeen yleensä aivan liian väsynyt edes juhliakseni viikonlopun alkua.

10. Suosikkikukka: Pioni ehkä. Moni muukin kukka on rakas, aina vähän fiiliksestä riippuen. Sen sijaan gerberoista en tykkää yhtään!


Tunnustukset laitan eteenpäin seuraaville blogeille (voitte napata mielenne mukaan joko ylemmän tai alemman tunnustuksen -ylemmän saa laittaa eteenpäin ilman muita velvoitteita, alemman mukana saatte ensin itsekin vastata noihin kysymyksiin):





Kiitokset vielä molemmille tunnustuksen antajille!

maanantai 15. elokuuta 2011

Uusi mummola







Reissu Itä-Suomeen oli siitäkin ihana, että sain taas välillä haaveilla sisustusjuttuja. Äitini on hiljalleen remointoinut ja laittanut entistä mummolaani uuteen uskoon. 70-luvulla valmistunut asunto kaipasi jo uusia pintoja ja vähän modernisointia, vaikka samalla olemme halunneet säilyttää siellä "mummolan hengen" ja vanhoja, tuttuja tavaroita. Täällä kirjoittelinkin jo tauluista ja seinän väreistä. Vanhoja tauluja on korvattu grafiikalla ja lisäksi osa kalusteista on vaihdettu raikkasiin ja moderneihin kalusteisiin, mutta samalla vanhoja astioita on otettu paljon käyttöön esim. kynttilöiden alle. Jäljelle jätetyt vanhat kalusteetkin ovat saaneet uudet tekstiilit - tuo vihreä Balmuirin shaali on aivan taivaallisen pehmeä!


Minä olen aivan totaalisen ihastunut tähän Hay:n sohvapöytään (joka ei edes ole kovin pahan hintainenkaan), ja minusta tuo sopisi uudistuneeseen mummolaan upeasti. Luulen, että se tulee olemaan seuraava hankinta. On se vain niin kaunis.


sunnuntai 14. elokuuta 2011

Koti, olethan sweet?



Pahan teossa, mutta hiljaa (kunnes ne tyhjät pullot alkavat kolista)


Hei koti, olethan taas home sweet home?

Palasin juuri pidennetyltä viikonloppureissulta. Äitiysloman (tai nyt ei edes tarvitse vääntää puujalkavitsejä tuosta äitiysLOMASTA kun oikeasti olen nyt jo virallisesti hoitovapaalla) parhaita puolia on ehdottomasti se, että voi lähteä (lähes) tuosta noin vain reissuun, kun tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Huonoja puolia on se, että syyllinen, "seinien kaataja", lähtee aina mukaan. Luulen, että meidän kuopuksesta tulee oopperalaulaja. Sen verran vahvat keuhkot sillä on, ja kaikki modernin suuntauksen riitasoinnut hallussa. Voi vetää ihan yhden miehen showta reilusti oopperalta vaaditun ajan, eli useamman tunnin. Missä vain -ei ramppikuumetta! ...hampaita tulossa kai.

Edessä on jännä viikko. Sen lisäksi, että voi arvuutella mikä päivä ne hampaat puhkeavat, selvitettävänä on omia työkuvioita (milloin töihin?!!) ja esikoisen koulun alkaminen. Tunteikas viikko huipentuu hääpäivän juhlintaan viikonloppuna!


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Otsis-himo

Tänään oli uuvuttava päivä. Lapset olivat ihan hirviöitä, yhdellä oli eksistentiaalinen pikkupojan (karjuva) kriisi (tuntemattomasta syystä) ja toisella 2,5 tunnin parkumissessio (vielä tuntemattomammasta syystä). Karkasin nettiin pakosalle, ja vakuutuin siitä, että ratkaisu tähän kaikkeen on otsatukka.




Otsis-himo on itse asiassa sellainen himotus, joka minulle iskee aina silloin tällöin. Nähtyäni nämä otsis-kuvat Jennifer Anistonista (Horrible Bosses) ja upeasta Zooey Deschanelista olin jo melkein tarttumassa saksiin soittamassa kampaajalle. Kun tässä nyt puolivahingossa ollaan brunettikin jo valmiiksi (=selvä enne, eiks niin?)!

maanantai 8. elokuuta 2011

Sarjassamme mielenkiintoiset sisustusratkaisut

Joskus voi vain ihmetellä, kuinka ihan pienet asiat jäävät roikkumaan. Onneksi on kerran vuodessa kesälomaa (siis miehellä), jotta edes jotakin pientä saa eteenpäin, ja sitä tuntee olevansa hyvä ja ahkera lomalainenkin siinä samalla.

Meidän kodissa on jokseenkin kummallisia sähköpistoke- ja sähkökatkaisinratkaisuja. Jos itse ratkaisussa ei ole kummallista, niin toteutuksessa; meidän olohuoneessa koko pitkä sähkökatkaisinrivi on niin vinossa kuin vain olla ja saattaa. Kuvaa ei ole saatavilla, koska arvatkaa miten olen tämän ratkaissut? Siirtämällä pianon sille seinälle, koko kytkinrivistön eteen. Hankalahan niitä valoja on käyttää, mutta onneksi sitä näin kesällä ei edes muista. Mielenkiintoinen sisustusratkaisu numero yksi siis.

Talon rakentaja on lisäksi halunnut jokaisen sähköpistokkeen yhteyteen laittaa myös antenni- ja puhelinpistokkeen, jolloin jokaikinen pistokerivi on ihan kamalan pitkä. No se on pientä. Mutta entäs tämä?




Kai teillä kaikilla muillakin on sähköpistoke portaissa? Vaikka siltä varalta, että sitä joskus haluaa ajaa partansa vaihtelun vuoksi siellä? Tätä pistokeratkaisua meillä on (v)ihasteltu lähes puolitoista vuotta. Joku on joskus pitänyt tuossa vieressä tauluakin, sillä tuon mallina olevan sinisen taulun kohdalla oli naula valmiina. Minulla oli kaksi taulua, jotka olen halunnut tuohon sijoittaa, mutta sitten tuo pistoke tuijottaa silmineen kuin kolmas taulu. Joskus mietin, että ripustan sen ympärille kehykset.

Nyt vihdoin tuli mitta täyteen (ja löysimme sopivan mittaisen ja tukevan tauluhyllyn, mikä sekin ole urakka sinänsä -jouduimme vielä lopulta maalaamaan sen itse) ja pistoke laitettiin piiloon. Mieheni vaihtoi siihen samalla sellaisen litteän peitelevyn, eli periaatteessa sen olisi nyt saanut piiloon isolla taululla eikä se olisi sieltä alta "pönksöttänyt", mutta sellaista taulua meillä ei nyt ole. Sen sijaan siis pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassa: tauluhylly seinään ja siihen kaksi taulua, joista toinen nyt peittää sen levyn, joka peittää pistokkeen. Taulut saivat vielä vierelleen kukkia liiallista symmetrisyyttä rikkomaan. Mielenkiintoinen sisustusratkaisu numero kaksi on siis ratkaistu mielenkiintoisella sisustusratkaisulla numero kolme...






Ensimmäisen näistä Hannu Hyrskeen grafiikoista olen saanut sattumalta (!) äidiltäni joululahjaksi jouluaattona 2003, päivänä jolloin aloin (vihdoin) epäillä odottavani esikoistani. Taulun nimi on muuten "Luontoäiti", ja siinä äitivaris kantaa selässään pientä poikasta...


P.S. Huomasin, että blogini uusi nimi ei ole automaattisesti päivittynyt blogiini viittaaviin linkkeihin esim. blogilistoilla. Onko jotain, mitä minun olisi pitänyt huomata tehdä, vai vaihtuuko blogin nimi uuteen vain sitä kautta, että blogiini linkitetään uudelleen? Pahoittelut tästä sählingistä.