maanantai 19. syyskuuta 2011

Iittalan ihanuudet

Olen joskus lukenut arvostelua siitä, kuinka tylsää onkaan kun kaikilla on se samat Iittalan astiat. Olen kyllä eri mieltä! Olen ylpeä siitä, että meillä on Iittala, jonka astiat saavat kiinnostusta myös maamme ulkopuolella. Toisekseen jokainen voi yhdistellä näitä oman mielensä mukaan monella eri tavalla, ja sillä tavoin jokainen voi saada sen oman yksilöllisen astiastonsa.

Iittalan osasto oli mielestäni koko Habitare-messujen kaunein osasto. Olin niin ihastunut kattauksen harmaisiin ja luumun sävyihin, että räpsin kuvia ihan hädissäni. Osastolla kun juuri näytettiin, miten vähällä saa kattaukseen ihan eri värimaailman, ja juuri tuolla hetkellä se punainen väri tuntui ihan liian jouluiselta. Oikeasti se oli aika hienon näköistä, enkä tajunnut ottaa siitä yhtään kuvaa! Vaihtamalla lasit punaisiin ja lautasliinat beigeen tai harmaaseen, kattaus kävi vaikka joulukattauksesta. Kun lasit vaihdettiin kirkkaisiin, oltiinkin taas hyvin hillityssä ja klassisessa pöydässä. Tavallaan niin itsestäänselvää, mutta tavallaan lähes henkeäsalpaavaa!









Kaltaiseni astiahamsterin oli myös kiva huomata, että kaikkia astioita ei tarvitse olla vaikka juuri sitä kahdeksaa kappaletta. Astiat voivat olla osin erilaisia, ja silti kattaus on hieno ja harmoninen. ...nyt vain himoitsen taas uusia juttuja - Kaasa on edelleen hieno, Balmuirin pellavaiset keittiötekstiilit aivan täydellisiä ja tuo Kulku harmaana aika söpö sekin!

---

Iittala at Habitare 2011 fair.

2 kommenttia:

Tickler kirjoitti...

Näin postaushaasteen lempikipoista ja -kupeista. En ole vielä haasteeseen vastannut, kun eihän meillä ole muuta kuin Iittalaa kaapeissa. Mutta se on suomalaista, kestävää ja ajatonta. Sopii meille ja kiva kun teillekin. Kauniita kuvia, kiitos!

Annimanni kirjoitti...

Tickler: Kiitos kiitos :) Aikamoista vauhtia Iittalalla valikoimaa uudistetaan, joten tuotannosta poistuneet ovatkin sitten omalla tavallansa "erikoisia" ;)